Kirjasto ja koulut
Kirjasto ja koulut tekevät yhteistyötä. Kouluyhteistyö on kirjattu koulujen opetussuunnitelmaan.
Kirjaston ja koulujen yhteistyön tarkoitus on kehittää oppilaiden monilukutaitoa ja rohkaista heitä itsenäiseen tiedonhakuun. Yhteistyö on kirjattu myös koulujen opetussuunnitelmiin.
Yhteyshenkilöt kokoontuvat keväällä
Jokaisella koululla on nimetty henkilö, joka vastaa yhteistyöstä kirjaston kanssa. Kirjasto kutsuu maaliskuussa koolle kokouksen, jossa arvioidaan mennyt kausi ja sovitaan seuraavan vuoden tavoitteet.
Kirjasto tiedottaa opettajille syksyllä ja keväällä
Syys- ja kevättiedotteessa on tiedonhaun opetuksen aikataulu ja tietoa ajankohtaisista asioista.
Opettaja varaa vierailuajan ja huolehtii ryhmästä kirjastossa
Opettajan tehtävänä on varata opetustuokio omalle luokalleen. Kirjastossa opettaja osallistuu opetukseen ja huolehtii järjestyksenpidosta. Luokat voivat opettajan ohjauksessa tulla kirjastoon myös ennen aukioloaikaa.
Yhteisökortti on opettajan etuoikeus
Opettajat voivat saada yhteisökortin, jolla voi lainata erilaista opetuksessa hyödynnettävää materiaalia. Yhteisökortilla lainatun aineiston laina-aika on neljä viikkoa.
Valkeakosken kirjaston myöntämällä yhteisökortilla ei voi lainata aineistoa muista kirjastoista. Opettaja huolehtii aineiston palauttamisesta, mutta ei joudu maksamaan myöhästymismaksuja. Opettaja ei ole henkilökohtaisesti vastuussa, mikäli aineisto jää kokonaan palauttamatta. Yhteisökortilla lainattua aineistoa voi uusia Piki-verkkokirjaston kautta.
Alakouluja varten on kauno- ja tietokirjallisuutta sekä sarjakuvia kirjasarjoina
Kirjasarjaluettelo on nähtävissä kirjaston verkkosivulla. Sarjojen laina-aika on neljä viikkoa. Opettaja voi kysellä kirjasarjoista lastenosaston työntekijöiltä.
Kirjasto on maksuton paikka koulujen näyttely- ja esiintymistilaksi
Koulut voivat varata kirjastosta tilaa omille näyttelyilleen. Kirjasto sopii myös koululaisryhmien esiintymispaikaksi.
Kirjastonhoitajan puheenvuoro koulun vanhempainillassa
Kirjaston työntekijät tulevat mielellään koulun vanhempainiltaan puhumaan lukemisesta tai pitämään tietoiskun Piki-verkkokirjastosta ja kirjastojen e-aineistoista.
Kirjastovierailujen sisältö
Ekaluokkalaiset saavat kirjastokortin
Tavoitteena on, että ekaluokkalainen tietää omat käyttöoikeutensa ja ymmärtää vastuun itsellä lainassa olevasta aineistosta.
Tietolan oppilaat tutustuvat pääkirjastoon. Muiden koulujen oppilaat harjoittelevat kirjastonkäytön alkeita kirjastoauto Wallessa. Oppilaille jaetaan vierailun aikana omat kirjastokortit, mikäli opettaja on toimittanut lasten huoltajien täyttämät korttihakemuskaavakkeet kirjastoon hyvissä ajoin.
Tokaluokkalaiset ovat itsenäisiä kirjastonkäyttäjiä
Tavoitteena on, että oppilaat oppivat toimimaan itsenäisesti pääkirjastossa ja tutustuvat PIKI-verkkokirjaston lastensivuihin.
Oppilaat tekevät lastenosastolla helppoja hakutehtäviä ja tutustuvat kirjojen luokitukseen ja aakkostukseen. Oppilailla tulee olla omat kirjastokortit mukana kirjastovierailulla.
Kolmasluokkalaiset osallistuvat kirjailija- tai kuvittajavierailuun
Tavoitteena on oppilaiden lukemaan innostaminen ja kirjallisuuden opetuksen tukeminen.
Kirjasto järjestää kolmasluokkalaisille kirjailija- tai kuvittajavierailun. Kirjasto kokoaa kirjailijan teoksista paketin, johon luokat voivat tutustua etukäteen ennen vierailua.
Neljäsluokkalaisille kirjasto monipuolistuu
Tavoitteena on, että neljäsluokkalaiset hahmottavat kirjastojen monipuoliset kokoelmat, myös e-aineistot.
Oppilaat oppivat käyttämään PIKI-verkkokirjaston hakutoimintoja ja tekevät tehtäviä. Oppilaat käyttävät omia Chromebook-laitteitaan vierailulla. Oppilaat etsivät hyllystä heitä kiinnostavia kirjoja ja näistä keskustellaan yhteisesti samalla vinkaten kirjoja luokkakavereille. Myös kirjastonhoitaja vinkkaa kirjoja. Oppilailla tulee olla omat kirjastokortit mukana kirjastovierailulla.
Viides- ja kuudesluokkalaiset vierailevat kirjastossa omatoimisesti
Tavoitteena on kirjasto-osaamisen ja lukuinnostuksen ylläpito.
Viides- ja kuudesluokkalaiset voivat halutessaan käydä kirjastossa parantamassa tiedonhakutaitojaan tai tutustumassa heille sopivaan kirjallisuuteen ja muuhun aineistoon. Opettaja voi tilata myös kirjaston järjestämän vierailun, Lukumaistiaiset, jossa tutustutaan ikäryhmälle sopivaan kirjallisuuteen.
Seitsemäsluokkalaiset syventävät tiedonhakutaitojaan
Tavoitteena on tiedon löytäminen pääkirjastosta ja tietokannoista.
He oppivat käyttämään entistä monipuolisemmin Piki-verkkokirjastoa ja tekevät tähän liittyviä tehtäviä. Oppilaat osallistuvat kirjamaistiaispöytiin ja osallistuvat kirjoista ja lukemisesta käytävään keskusteluun. Oppilailla tulee olla omat kirjastokortit mukana kirjastovierailulla.
Kahdeksasluokkalaiset tapaavat kirjailijavieraan
Tavoitteena on oppilaan lukemaan innostaminen ja kirjallisuuden opetuksen tukeminen.
Kirjaston työntekijät ja äidinkielenopettajat sopivat yhdessä kirjailija- tai asiantuntijavieraasta. Kustannukset jaetaan kirjaston ja yläkoulujen kesken. Vierailu järjestetään yläkouluilla kevätlukukaudella. Toiveena on, että mahdollisimman moni oppilaista on ennalta tutustunut kirjailijavieraan tuotantoon.
Yhdeksäsluokkalaiset saavat ohjausta kirjailijakansion teossa
Tavoitteena on löytää useita lähteitä oman kirjailijakansion tekemiseen. Tavoitteena on myös löydetyn tiedon arvottaminen.
Kirjastonhoitaja kertaa Piki-verkkokirjaston käytön. Hän esittelee oppilaille Internetissä olevia kirjallisuussivuja ja mainitsee kirjailijamatrikkelit, artikkelitietokannan ja elämäkerrat. Näistä lähteistä on hyötyä, kun oppilaat kokoavat kirjailijakansionsa.
- Esikoululaisten kirjastovierailut Katja Kaarijärvi ja Kati Leppäkoski
- 1 lk Kirjastoautoon tutustuminen Hanna Nerama
- 1 lk Tietola pääkirjastossa, Kati Leppäkoski
- 2 lk Tiedonhallintataidot Kati Leppäkoski
- 3 lk Kirjailijavierailu Minna Edgren
- 4 lk Tiedonhallintataidot Minna Edgren ja Kati Leppäkoski
- 5 lk Omatoimiryhmät Minna Edgren
- 6 lk Omatoimiryhmät Minna Edgren
- 7 lk Tiedonhallintataidot Minna Edgren
- 8 lk Kirjailijavierailu Minna Edgren
- 9 lk Kirjailijakansio Heidi Hosio